Vihdoin on KRJn maksimisijoitukset kasassa ja olin jo melkein ilmoittamassa herraa laatikseen. Maltoin kuitenkin mieleni ja aloin metsästämään sopivia morsioita, Frankilla kun ei yhtään seuraajia vielä ole. Tehtävä osoittautuikin astetta vaikeammaksi, mutta emme me vielä toivosta ole luopuneet, hyväähän kannattaa odottaa ;)
Myöskin näyttelyistä on jo yksi irtoSERT irronnut, ties vaikka tulevaisuudessa saataisiin arvonimi kokoon.
lauantai 18. huhtikuuta 2009
perjantai 27. maaliskuuta 2009
CAS tammikuu (vko 13)
Ryminä ja kolina vain kuului kun tallin pihaan kaarsi traileri. Luulin jo hetken että traileri oli tyhjillään, niin hiljaiseksi meni pysähdyksen jälkeen. Kohta kuitenkin kuului jo hermostunutta tuhinaa ja kuopimista trailerin sisältä ja lähimpien tarhojen hevoset tulivat aidanvierustalle tuijottelemaan. Pian kopista peruutti hölmistyneen näköinen ori joka hetken mietinnän jälkeen päättää ilmoittaa kaikille tulostaan.
Silmät suurina katselin oria joka pörheänä katseli maisemia ja asteli kevyesti ympäri tallipihaa. Pian orin naru ojennettiin minulle ja talutin herran talliin, uuteen kotiinsa.
Silmät suurina katselin oria joka pörheänä katseli maisemia ja asteli kevyesti ympäri tallipihaa. Pian orin naru ojennettiin minulle ja talutin herran talliin, uuteen kotiinsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)